Elämäsi kesä -kampanja on käynnistynyt

Loviisan kaupungin matkailutoimisto on käynnistänyt Elämäsi kesä -kampanjan, jolla Loviisaa markkinoidaan houkuttelevana kesämatkailukohteena. 

Kampanja näkyy huhtikuun lopulla 2017 kahden viikon ajan Helsingin paikallisliikenteen bussien selkänojissa ja toukokuun kahden ensimmäisen viikon aikana lähes sadan raitiovaunun kyljessä. Kampanja-aika on yhteensä neljä viikkoa. Sen rinnalla pyörii facebook-kampanja. 

– Kampanjalla haluamme herättää helsinkiläisten kiinnostusta Loviisaa kohtaan. Monille helsinkiläisille on vieläkin yllätys, että alle tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista sijaitsee näin monipuolinen ja idyllinen lomakaupunki, Loviisan kaupungin matkailusihteeri Lilian Järvinen sanoo. 

Kampanjan yhteydessä järjestetään kilpailu, jossa voi voittaa loman itselleen ja kahdeksalle kaverille. Voitto sisältää yöpymiset pakettijahdilla ja erilaisia loviisalaisia aktiviteetteja.

– Voittopaketin aktiviteetit riippuvat porukasta ja osallistujien toiveista. Toiminnallisuuden kautta Loviisa esittäytyy omalla ilmeellään, toimintaa täynnä olevana pikkukaupunkina – juuri sellaisena kuin se aidosti onkin. 

Samalla kampanjalla halutaankin viestiä Loviisan autenttisuutta. Loviisa on aivan omanlaisensa, helposti lähestyttävä ja sympaattinen pikkukaupunki. 

– Meillä on mielenkiintoinen historia ja tietysti meri – ja ystävällisillä asukkaillamme on myös tosi iso merkitys siinä, että matkailijalle syntyy positiivinen elämys Loviisasta.


Lisätietoja:
Lilian Järvinen
matkailusihteeri
Loviisan matkailutoimisto
0440 555 234
lilian.jarvinen@loviisa.fi
visitloviisa.fi
elamasikesa.fi

 

Ajankohtaista

Vietä kesäpäiväsi Loviisassa! 23.07.2017
Suuria elämyksiä kesäkaupunki Loviisassa! 16.07.2017
Loviisan matkailu Kotkan megaviikolle 12.07.2017
Lähde seikkailulle Svartholman linnoitussaareen! 03.07.2017
Karoliinit saapuvat Loviisaan – Tule sinäkin! 02.07.2017
Rakastu ruusuiseen Loviisaan – tykinjylyä ja tapahtumia! 29.06.2017
Svartholman merilinnoitus kutsuu! 22.06.2017
Juhannustekemistä Loviisassa 2017 21.06.2017
Koko Suomi tanssii juhannusaattona Hula hulaa – myös Loviisan Laivasillalla 19.06.2017
Reittiliikenne Svartholmaan järjestyy tänä kesänä! 07.06.2017
Koe perinnefestivaalit Strömforsin ruukissa! 04.06.2017
Kukkaloistoa Loviisan Avoimissa Puutarhoissa! 24.05.2017
Harrasteajoneuvoja ja shoppailua keväisessä Loviisassa! 18.05.2017
Strömforsin ruukin kesän avaus! 09.05.2017
Tule istuttamaan puu satavuotiaan Suomen kunniaksi! 04.05.2017
Elämäsi kesä -kampanja on käynnistynyt 18.04.2017
Vappu Loviisassa 2017 17.04.2017
Ilmoita tapahtumasi Evenemaxiin! 17.04.2017
Pääsiäinen Loviisassa 2017 13.04.2017
Loviisan matkailuesite on ilmestynyt kaikilla kielillä! 17.03.2017
Kevätretkelle Loviisaan! 03.03.2017
Hiihtoloma lasten kanssa Loviisassa! 15.02.2017
Loviisa ja Sipoo yhdessä venemessuilla! 09.02.2017
Hae kesätöihin Svartholmaan tai matkailutoimistoon! 08.02.2017
Loviisan matkailuesite on ilmestynyt, hae omasi! 06.02.2017
Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen sai ennätysyleisön! 31.01.2017
Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen elokuvateattereissa! 27.01.2017
Muutimme Lovinfoon! 07.03.2016
Loviisassa kuvattu Onnelin ja Annelin talvi yleisömagneetiksi! 13.10.2015
Näe Loviisassa kuvattu Onnelin ja Annelin talvi! 02.10.2015
Loviisassa rikottiin maailmanennätys – jättipitkä pöytä 01.09.2014